Tämä on pastori Johan Savolan YouTube -kanava. Innostuin videoinnista vuonna 2015 ja vuoden vaihteessa (2016-17) hankin paremman editointiohjelman. Tällä kanavalla tuon esiin tuotoksiani, jotka liittyvät kirkollisiin (ev.lut.), poliittisiin ja myös ajattelin jatkaa biisien soittamista. Ajatuksissani on myös, että jotain päivänä aloitan vlogaamisen.
Kita-Risti -nicki on ollut minulla käytössä jo vuosia. Aloitin silloin joskus viime vuosituhannella kitaransoiton harjoittelun kotiseurakuntani nuorisotyössä ja sieltä nousi sanaleikki - Kita-Risti - joka siis viittaa kitaransoittoon, mutta korostaa myös sanaa risti, joka tietysti liittyy kristinuskoon.
Kanava on parissa vuodessa kehittynyt vlogimaisempaan suuntaan. Kerron mielelläni videoissa sitä, mitä työssäni tapahtuu. Elämäänikin jonkin verran jaan, kun koen sen riittävän mielenkiintoiseksi. Materiaalia siis säännöllisen epäsäännöllisesti niin ruumiille, mielelle kuin sielullekin!
Olen kiinnostunut myös kaupallisesta yhteistyöstä.