Musiikin tekemisestä ja viihdyttämisestä haaveileva sisällöntuottaja. Olen myös kokeillut näyttelijän uraa ja olenkin ollut mukana HYPPY!-teatteritapahtumissa, lisäksi on suunnitteilla muitakin teatterikuvioita
Lisäksi olen myös kirjoittaja, copywriter ja bloggaaja joten minusta saatetaan kuulla myös mediaprojekteissa. Olen myös tubettaja sekä videotaiteilija, kokeilin jopa ylläpitää Antero Selkä-nimistä videoblogia. Nykyään pidän videoblogia tällä kanavalla kertoen mm. omasta arjesta, taiteilijaelämästä, mielenterveydestä sekä vaikuttamisesta.
Harrastan myös kuvataiteen tekemistä ja olenkin tehnyt mm. levynkansia ja grafiikkaa.
Mikäli ei mainita, videon taustamusiikki on peräisin YouTuben audiokirjastosta ja editointiohjelmien äänikirjastoista
Tavoitteena olisi saada 600 tilaajaa ensi vuoteen mennessä. Kanavan tilaaminen ei maksa mitään.
Tervetuloa mukaan seuraamaan mun elämääni, unelmieni toteutumista ja hyvinvointimatkaa.